Käyttäjätunnus:

Salasana:

Rekisteröidy

Unohditko tunnuksesi?

Etusivu     Tuote-esittely     Mitä teillä syödään?     Blogi     Palaute     Yhteystiedot
Mimis - Erikoissalaattien aatelia
Mimis-erikoissalaattien tuotekehittelyssä on ensijaisesti otettu huomioon ajan hermolla pysyttelevät kotikokit, joille laatu on ruuan tärkein ominaisuus.

Mimiksen kaikki salaatit tuotetaan Suomessa aina siemenestä mehukkaaksi salaatinlehdeksi asti. Laatu on meille ensiarvoisen tärkeä asia ja siksi kaikki viljelyn ja pakkauksen työvaiheet ovat käsityötä. Tällä tavoin varmistamme, että jokainen kuluttaja saa kaupasta parhaan mahdollisen tuotteen. Salaatin tuoreus puolestaan varmistetaan nopeilla kuljetuksilla ja kylmäketjun katkeamattomuudella.

Suljetun kuoren ja suojaavan rasian ansiosta Mimis-pakkaus säilyttää erikoissalaatin aidon maun kasvihuoneesta kauppaan ja kaupasta ruokapöytään. Salaatti on aina yhtä raikas kuin se on ollut kerättäessäkin.
Rasioiden koko on pyritty mitoittamaan siten, että se toimii pohjana joko yhdelle isolle lisäkesalaattille tai yhden hengen kokonaiselle aterialle.

Salaatit säilyvät hyvin jääkapissasi muutaman päivän, mutta aina parhaan tuoresalaatin tai aterian saat, kun käytät tuotteen heti tuoreeltaan. Tee salaatille vain kevyt huuhtelu raikkaalla vedellä ja ota käyttöön.

Mimis toivottaa mukavia ja nautinnollisia ruokahetkiä salaattiemme parissa!


Mimis-erikoissalaattien monipuolisista käyttötavoista on kerrottu
yksityiskohtaisemmin tuote-esittely sivulla.

Uutiset



22.1.2012
Vuosi on hyvä aloittaa uusin ideoin, keittiössäkin.

Salaatti on loistava lounaseväs

Maailman parhaat reseptit, reseptitaivas

Felix, salaattikastikkeet

Tutustu Balsamicoon salaattien aateloijana
Matkalta
aito balsamico


Mimis Facebookissa
Mimis-ruokaohjeet                           Mimis-blogi
Kaakon Nettipalvelu 2010